Voi apua, kunpa voisin omat lapseni, ja vähän muidenkin, säästää tältä. Pinnallista, itsensä esittelyä ei niin kovin mairittelevassa valossa, suorastaan itsensä tyrkyttämistä. Kysymys joka soi mielessäni on vain: MIKSI? Mikä tarve näiden kuvien julkaisemisen taustalla on? Mitä se kertoo meidän maailmastamme???
Pikaselauksella kaikista kamalin fiilis jäi Kuvakkeesta, siellä erityisesti seksi ja kännisekoilu ovat ajatuksista päällimmäisimpiä. Jäipä heti takaraivooni seuraavat: "Panemalla kesäkuntoon" "Seksirikkaisiin naimisiin" "Ryyppyputkentulehdus"...
IRC-galleriassa toki löytyi muitakin kuvia, jotka jopa säväyttivät positiivisessa mielessä. Jäin joksikin aikaa selailemaan ja ihailemaan jonkun nuoren taiteilijanalun piirtämiä taidokkaita kuvia. Todellakin kannatan ajatusta sivustosta, johon voisi laittaa näytille kuvia taideteoksista! Siinä olisi ajatusta.
ii2 tuntui äkkiseltään olevan kesyin näistä vaihtoehdoista ja kun tutkailin ohjesivua niin se olikin määritelty nimenomaan nuorten omaksi yhteisösivustoksi. Siellä jopa neuvottiin, että palveluun ei kannata jättää paljastavia kuvia tai sellaista sisältöä, jota saattaa myöhemmin hävetä. Lisäksi muistutettiin siitä, ettei mitään palvelun sisältöä voitaisi yhdistää kotiosoitteeseen. Hallelujaa!!! Varsinaista tapaamista uusien verkkotuttavuuksien kanssa ei voitu myöskään suositella. Ja tähän päälle täältä tulee irvistys...
Tässä kohtaa on pakko todeta, että vanha sanonta - tieto lisää tuskaa - pitää täysin paikkaansa. Emme kuitenkaan vanhempina ja kasvattajina voi sulkea näiltä asioilta silmiämme. Onhan näistä sivustoista pakko, jopa velvollisuus, kertoa/keskustella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti